Viimeistään keväällä vallan hullaannuin keltaisesta väristä ja niinpä minä ostaa täräytin keltaiset Converset, joskin pitkään pohdin ostokseni järkevyyttä, mutta kun olin niistä jo kauan haaveillut, eikä hyvin pienestä kenkävarastostani löytynyt silloin yhtään paria tennareita.
Väri vääristyy melko paljon tässä kuvassa, oikeasti rakkaani ovat paljon kirkkaammat :)
Ainakin osittain kenkieni innoittamana lähdin taistoon keltaisten lankakerieni kanssa, tosin suurin syy oli Suuren Käsityölehden sivuilta löytänyt minunnäköiseni tunika. Toteutin omani Samoksen sijaan Tennesseestä, joten silmukkamääräni olivat ohjeen suuremmasta päästä, eikä lopputuloksesta tullut niin löysä kuin lehden kuvassa, joten jätin taskut tekemättä, ois voinut näyttää vähän hassulta. Tykkään lopputuloksesta ainakin vähän. Minun melkein valkoiseen ihonväriini se ei ehkä ole sopivin, mutta minkäs teet.
Ehkä kuvassa on havaittavissa jokin koiramainen ele, minä vain ilmeisesti jahtaan hännän sijasta vasempaa koipeani. Siltä se ainakin näyttää. Tai sitten ne oli ne itikat, jotka sai mut liikkeelle :D
Satuin bongaamaan kivan värisen ruusun, joka sopii postaukseni yksipuolisiin väreihin, joten pakkohan siitä oli napata näppärästi kuva.
Mun piti saada aikaseksi jotakin nopeahkoa kaverille lahjaksi ja sitä sitten viime yönä yritin virkkailla pikkuisia kukkasia ja tällaista sain aikaan. Lähtivätkin jo tänään postissa kohti uutta omistajaansa.
Käsivarret meinaavat olla vähän väsyneet, kun olin hoitamassa tuossa illalla muutaman tunnin söpöläistä vauvaa ja sitä saikin sitten kantaa ympäriinsä. Hihi, miten vauva voikaan olla noin kiltti :)
Ehkä seuraavassa postauksessa jotakin neulottua ?
Eräänä nätimmän puoleisena päivänä menin kirjastoon ja etsin tiettyä käsityölehteä, mutta sekös helposti hoitui ja pian pääsin jo käsiksi kaavoihin ja nopeasti kankaaseen, tällä kertaa minun ei onneksi täytynyt saksia montaa palasta kankaasta. Olin siis jo aikaisemmin tehnyt samasta kankaasta hupparin ja kangasta jäi jäljelle niin paljon, että siitä sai tehtyä (on sitä vieläkin kaapin pohjalla) kaikenmoista. Tällä kertaa suunnitelmissa oli vain yksinkertainen toppi.
Miksi kuvien täytyy aina lähes aina epäonnistua, käsi vammaa tai näytän gorillalta : D Onneksi ihana keijokuvaajani jaksoi räpsiä minusta paljonpaljon kuvia ja jokunen niistä onnistuikin ihan tarpeeksi hyvin.
Myös takaapäin..
Hieman mössääntynyttä kuvaa kankaasta, antaa kuitenkin ehkä jonkunlaisen kuvan tai sitten ei.
Sitten näihin melkein omituisuuksiin. Päätiin säästää sinut järkytykseltä ja jättää rumat naamailmeilyt ja muut karmivat otokset toiseen päivään, se päivä koittaa ehkä muutaman sadan vuoden päästä, jos minusta on kyse. Kysymys kuitenkin kuuluu, mitä se oikein yrittää tehdä?
Tasapainoitellako?
Leikkiä osaavansa tanssia nätisti (käsi on erityisen kaunishh), vaikkei lähes valssiakaan taida?
Nyt yritän, ehkä turhaan, mutta kuitenkin lepyytellä ajatuksiasi traumaattisista kuvista ja laitanpa kuvaa vielä viime viikkona askartelemastani nappikorusta. Ois se ihan kiva, jos ei koko ajan meinais mennä solmuun :)
Ajastan tämän huvin vuoksi aamuun, enhän minä nyt oikeasti ole niin aikaisin hereillä, ennen yhdeksää, muahh.
Omasta päästäni kehitelty koko komeus, joten poimutukset menee miten sattuu ja jätin liian vähän poimutusvaraa, joten takaapäin tuo ei ole erityisen kaunis. Oletan että kaikki näkevät sen vain joko takaa tai edestä ja ajattelevat mitä tahtovat : D
Vielä kankaasta selkeämpää kuvaa..
On minulla jemmassa jotakin muutakin ommeltua, josta saatan päivitellä. Yksi neuletyö toivottavasti valmistuu mahdollisimman pian :)
Yritän elvyttää hiljaiseloa viettäneen blogini sen rauhaisasta kevätunesta, ennen kuin sen uni ehtii venyä satavuotiseksi. Toivon mukaan tämä ei jää vain säälittäväksi yritykseksi. Valtahan on tietysti minulla, mutta tuo laiskuus vetää kummasti puoleensa. Aina on muka parempaakin tekemistä kuin tehdä joku keskeneräinen työ valmiiksi, ikuinen ongelma.
Totta puhuen en minä tätä tunikaa todellisuudessa pitäisi ilman varsinaisia housuja muuta kuin kotipihalla hilluessa. Se on vain liian lyhyt minun mittakaavassani. Ihanainen kuvaajani ei jaksanut odottaa kärsivällisesti, jotta olisin ehtinyt etsiä housuni mukaan kuvaan. Kiitokset Narksulle kuvista :D
Minä hihhuloin, minä hihhuloin, minä hih hih hihhuloin.
Tämä tunika oli siis koulutyöni, jota teinkin melkoisen monta tuntia. Olen aika tyytyväinen tähän kokonaisuutena, mutta vähän tuo liekottava reuna häiritsee, koska purin sitä jonkun verran olkapäistä ja se jo paranikin, mutta ei selvästikään kokonaan. Uskoisin tälläkin työllä olleen jokunen valta saamaani stipendiin tekstiilityöstä, jihuu. Kaavat SK 1/2008, en ole kuitenkaan aivan varma, ne voivat olla mahdollisesti myös helmikuun lehdestä :D
Tarkempaa kuvaa kankaasta, mutta värit silti hieman vääristyvät. Ja huomaathan toki, kuinka laiska silittäjä olen. Todellisuudessa se oli purkamattoman matkakassini pohjalla, joten siksi tulos tämännäköinen, valitettavasti. Kukapa tietää olisinko kuitenkaan jaksanut silittää paitaani. Silitysrauhat kun tuppaavat olemaan pelottavia.Varsinkin sellaiset, jotka syöksevät vettä kammottavasti kidastaan kuin lohikäärmeet, iu.
Harmi, kun en ottanut kuvaa tästä hameesta ennen tuunailuani. Silloin se oli pitkä, ulottui suunnilleen nilkkoihin ja melkoisen ruma. Lyhensin siis hameen helmaa ja kiinnitin sen reunaan isomummoni virkkaaman kauniin pitsin, ainakin oletan sen olevan hänen tekemä kuulemieni puheiden perusteella. Tykkään lopputuloksesta, näin sain hameesta käyttökelpoisen ja suloisen. Lähtökohta oli kuitenkin se, etten ollut pitänyt hametta kuin noin kerran ja se oli lojunut vaatekaapissani muutaman vuoden. Toki pelkkä lyhennyskin olisi riittänyt, mutta nyt tämä on vielä paljon ihanampi.
Tässä teille hieman tarkemman puoleista kuvaa, joka paljastaakin jotakin ei niin suloista. Nyt täytyykin heti piilottaa nuo langanpäät. En edes huomannut niitä, ennen kuin näin kuvan. Tai ehkä huomasinkin, mutta en vain suostunut sisäistämään sitä, joten nyt kaikki varmasti kärsivät ja kiljuvat kauhusta nähdessään nuo karmaisevat langanpäät. Niin, ja tuo omituinen mötikkä tuossa keskellä yrittää kovasti esittää jonkunmoista rusettia, kyllähän sen melkein tunnistaa, eikö?
Minuun on iskenyt hamevimma, joten lähdenkin näkemään unia hamekankaista.